tiistai 24. huhtikuuta 2012

Hyvästejä, laskettelua ja uintia rotkossa

Loput viime viikon arkipäivät menivät hattutyöpajan kanssa, ja kirpputoritapahtumaa valmistellessa.
Hassu hatuntekijä hattuinensa
Perjantaina työpajan päättymisen kunniaksi mentiin luonaalle kiinalaiseen ja illalla hyvästelemään ensimmäinen lähtevistä erasmusvaihtareista. Voi sanoa, että oli tunteikas ilta. Kaikki viimeistään tajusi, että täältä on ihan oikeasti pian lähdettävä, mutta se ensimmäinen on luultavasti aina pahin. 

Bye Lennerd!
Myyjiä lauantain kirpparilla oli mukavasti, mutta ostajat oli kadoksissa...
Sunnuntaina saatiin kyyti Siglufjördurin laskettelukeskukseen työkaverini Martan ja hänen kaverinsa kanssa. Laskettelukeskus oli vuonon sopukassa, ja mielestäni hieman lumisempi kuin Akureyrin keskus. Vielä kerettiin laskemaan, vaikka kausi alkaa olemaan lopussa.

Siglufjördurin vuoret

Alhaalla näkyy kaupunki ja alkava vuono
Oli hienoa, että saatiin sinne Villen kanssa kyyti, samalla mukavaa sight-seeingiä. Menin jälleen suksilla, mikä nyt sujuu jotenkuten auttavasti, ja en kaatunut vieläkään!

Parisuhdepotretti!
Laskettelun jälkeen menimme kahville ja kakuille Siglufjörduriin ja päätimme lähteä uimaan. Villen kanssa meinasimme Akureyrin omaa ulkouimalaa, mutta Marta päättikin viedä meidät uimaan luolaan Myvatnin alueella.

Euroopan suurin kraatteri oli lähellä uintipaikkaa
Paikka ei ole turistien tiedossa ja sellaisena se halutaan pitääkin -luonnollisena ja puhtaana. Kävelimme pienen kanjonin yli ja toiselta puolelta löytyi kohta, josta pääsi alas -köyden avulla.

Laskeuduin uimaan, superextreme! :)
Rotkon pohjalta löytyi uloke, jossa vaihtaa vaatteet sekä portaat veteen. Sinne pulahtaessa olo oli hyvin epätodellinen, olla nyt 7 metrisen rotkon pohjalla noin 40 asteisessa vedessä. Islanti! Luolassa pulikoitiin muutama tunti. Uima-aluetta rotkon pohjalla oli noin 30-40 metriä, melko älytöntä. Minua hieman pelotti yläpuolella olevat kivet, ja alkoi tulla pimeää, vaikka meillä oli kynttilöitä ja otsalamppuja. Sinne voisi kyllä seuraavan kerran mennä valoisalla. :)

Nyt on muuten paluulennot varattuna! Ville päätti jäädä tänne koko loppuajaksi niin voi matkustaa kotiin yhdessä (taistellaan minun tavarat mahtumaan laukkuihin), 19.5. kutsuu siis Suomi! Itse kyllä jo ihan tyytyväisenä alkaa palailemaan kotiin, on vähän ikäväkin sinne, mutta onneksi aikaa on vielä nelisen viikkoa matkustellen Islantia Villen kanssa.

Tavoitteena on reissata ainakin Myvatnin alueella (hienoimpia laavan muodostamia erikoisuuksia), joka on noin tunnin ajomatkan päässä Akureyristä, sekä ainakin viimeiseksi viikoksi mennä Reykjavikiin ja sen lähi-alueille. Monet vaihtarit lähtevät kotiin samoihin aikoihin niin mennään yhdessä. :)

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hrisey, mökkihökki ja joku kiva saapui tänne

Viikko sitten sunnuntaina lähdettiin vaihtareiden kanssa Hriseyn saarelle lautalla. Hrisey on vain 15 min lauttamatkan päässä Arskogsströndin kylästä. Hrisey on 7,5 km pitkä ja 2,5 km leveä, joten tasainen Eyjafjördurin helmi oli nopeasti nähty körrötellessä traktori-taksilla. Lopuksi menimme hai-kalastusmuseoon kahville ja kleinureille (islantilainen versio munkeista).

Keli oli oikein mukava Hriseyllä

Meillä oli traktor-taksi!
Poistumassa Hriseyltä
Illaksi vuokrasimme vaihtarien kanssa mökin jostain Dalvikin ja Akureyrin välillä, vuonon rannasta. Saunaa ei ollut, mutta kiva terassi pienellä uima-altaalla korjasi hieman tilannetta. Semmoisen voisin kyllä omallekin mökille kelpuuttaa, tai suomalaisittain paljun.
Vuoria mökin lähellä

Auringonlasku oli kaunis

Oli mukavaa köllötellä kylmän juoman kanssa katsellen vuoria ja tähtiä
Seuraavana päivänä saapui yksi kiva Suomesta, joten blogipäivitysten määrä vähenee vielä enempi (ei kehtaa olla näpyttelemässä kun toisella ei ole sitten tekemistä), työt kyllä hoidetaan (=hoidettiin) kunnialla, eli viime viikolla sai hattutyöpaja päätöksensä ja lauantai huipentui kirpputoritapahtumaan.
Joku tämmönen hurjimus tänne saapui
Heti tiistaina lähdettiin Villen kera vaihtarijoukolla auton kanssa Husavikin kautta Asbyrgiin.   

Näimme hylkeitä, jee!
Mustalla rannalla oli kiva kävellä

Matkalta löysimme myös maatilan 

- kera huutavan koiran

Olisin kovasti halunnut Dettifossille (Islannin -ja myös Euroopan, voimakkaimmalle vesiputoukselle), mutta tiet Asbyrgistä eteenpäin olivat talviteloilla. Välillä "näin talvisin" turhauttaa kun autolla ei pääse kaikkialle - Islanti laitetaan kesäksi valmiiksi turisteille. Vuoden päästä siis kesällä tänne! Guesthouset (majatalot) ottavat työntekijöiksi myös islantia osaamattomia. :) ja voisihan sitä kieltä vaikka hieman opetella. Jau takk!

Löysimme luolia ja turvetalojen jäänteitä

Asbyrgin kanjoni -puisto

Eläinpitoinen reissu -lopuksi löytyi vielä lampaitakin!
Päätin tällä kertaa pätkäistä tekstin kahteen, eli pian kirjoittelen lisää vielä viime viikonlopusta! :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Akureyri vs. Isafjördur

Yritetäänpäs päivitellä, olen näköjään hieman laiskistunut tämän blogin kanssa. Mietin usein, että nyt kirjotan, mutta sitten tuntuu että on vähän liian paljon asiaa kirjoitettavaksi, ja tulisi superpitkä teksti, jota kukaan ei jaksa lukea. Eli yritän nyt pitäytyä tärkeimmissä/kivoimmissa/hienoimmissa jutuissa. :)

Panorama-kuvien tekeminen on hauskaa, tuossa keskellä minun talo :)
Hanna ja Mirjami oli täällä minun luona Akureyrissä. Tuli itsekin käveltyä kaupungissa enempi, ja erityisesti oli hienoa vihdoin mennä kävelemään Glera-joelle. Oli kaikenlisäksi ihan mukavan aurinkoinen ilma.

Joen viertä pääsi kävelemään, jalat oli kyllä todella kipeät body awareness-tunnista,
tehtiin jalanheittoja sun muuta, mutta oli mukavaa. Tuli jatz-tunnit mieleen. :)
Teimme myös pupusämpylöitä ja pitsaa, sekä katsoimme Lost in translation-leffan, jossa oli hyvin samanlaisia tunnelmia kuin mitä täällä on kokenut. Välillä sitä tuntee olevansa ihan hukassa vieraassa maassa ja kaupungissa, ei tajua kieltä ja vain on ja tuijottelee. Hyvä leffa, suosittelen! Kävimme myös joulutalossa Akureyrin liepeillä (auki vuoden jokaisena päivänä!) ja kiipesimme vuorelle. Niin ja vuorten alla oli metsä, melkein kuin olis Suomessa kävellyt. :)

Minä vuorella, takana Akureyri
Keskiviikkona kävin työkavereiden kanssa laskettelemassa Hlidarfjall:lla, lumi oli jo melko märkää ja osittain jäistäkin. Toivon että siellä vielä jotain olisi keväämmälläkin, että Villekin pääsisi laskettelemaan sinne. Maisemat siellä on niin mahtavat.

Työporukkaa, tulee kyllä ikävä kun täältä lähtee, huipputyyppejä!

Lumi alkaa sulaa jo vuoriltakin, mutta sitä tulee vähän väliä lisää ja sitten se taas sulaa

Torstai-aamuna lähdimme Aldrei fór ég suður -festareille vaihtarien kanssa Isafjörduriin, Westfjordseille. Matka oli pitkä tien kiemurrellessa jokaisessa vuonon sopukassa. Mutta maisemat olivat jälleen mahtavat (ehkä kuitenkin hienoimmat tähän mennessä), joten matkan pituus ei juuri haitannut. 
Drangsnesissa olisi ihan kiva kylpeä (yksi ylimääräinen vuonokierros matkan varrella)
Mentiin myös jossain korkealla valkeissa maisemissa

Vuorilla oli paljon sumua, lennot oli sen takia myöhässä
Torstai meni siis matkustaessa ja hotellille majoittuessa. Käytiin myös syömässä Isafjördurissa. Hotelli oli noin 30 km päässä festivaalista, Nupurissa, keskellä ei mitään. Mutta oli kiva.

Perjantaina kävimme Bolungarvikin kylässä, ja osa porukasta kiipesi vuorelle. Olin jopa niin energinen, että jaksoin kiivetä. Mitään käsitystä paikan korkeudesta ei ollut, mutta oli se aika tuskaa. Maisemat oli jälleen aivan uskomattomat.

Reippaat kiipeilijät :) ja joka kuvassa minulla on minun villapaita, maailman paras vaate!
Festarit alkoi kuudelta, ja heti toisena soitti koko festarin perustaja Mugison. Festari oli siis täysin ilmainen, ja hyvin perinteinen paikka viettää pääsiäistä. Jokainen esiintyjä sai soittaa vain 20 minuuttia, joten bändejä tuli nähtyä todella paljon. Illan viimeinen esiintyjä oli Sykur, joka oli todella hyvä. Oli todella hauskaa.

Ensimmäisen päivän esiintyjät 
Lauantai meni melko samalla kaavalla, ilman vuorelle kiipeilyä tosin (sattuneesta syystä).. Menimme ensin syömään Isafjörduriin italialaiseen ja sitten festarialueelle. Itse alue ei ollut kovin iso, yksi lava pienessä hallissa.

Gudrid Hansdottir
(on tulossa muuten Suomeen kiertueelle, Jyväskylässä myös, stek it out!)
Tällä kertaa meillä oli omat festarit autossa parkkipaikalla. Olin ottanut 3 levyä matkalle, joten kuuntelimme niitä vaihtarien kanssa ja tanssimme sateessa. :D Minä kävin välillä tutkailemassa bändejä, ja onnistuin nappaamaan esim. Muckin rumpukapulan! Illan huippubändi oli kuitenkin Retro Stefson.

Minä ja vaihtarit, todistetusti joitain bändejäkin nähtiin! :P
Sunnuntaina lähdimme kotimatkalle puolen päivän jälkeen ja kiertelimme myös hieman "ylimääräisiä" vuonoja. Ja voi onnea, löysimme hylkeitä! Yksi hienoimpia hetkiä Islannissa. Ensin ne lekottelivat kallioilla, kunnes 4-5 niistä plumpsahti veteen ja tuli lähemmäksi tuijottelemaan meitä.
Siellä ne köllöttelee

Pieniä päitä tuijottelee
Maailmassa ei ole kyllä mitään söpömpää kuin merestä pulpahteleva hylje. Huippua.

Maanantai meni festareista palautuessa ja tiistaina paneuduin hattutyöpajan valmisteluun ja kirpputorimainoksen tekoon. Illalla kävin vaihtarien kanssa leffassa, Wrath of the Titans, huoh, se oli niin huono, että se oli hauska. Täällä on myös kummallista, että keskellä elokuvaa on tauko, ei mitään varoitusta (oli vielä joku hurjan jännittävä taistelukohtaus menossa) ja 5 minuutin tauko. Hassua, rupesin vaan nauramaan.

Tänään oli ensimmäinen hattutyöpajapäivä, joka meni todella hyvin. Työpajaan tuli viisi ihmistä, ja oli todella mukavaa ohjata heitä. Tänään kävin illalla vielä vähän potkimassa Taek Kwon Doossa, satutin vaan polveni alkulämmittelyssä (huomenna pitäis mennä uimaan aukinaisen polven kanssa auts, -no Islannin ihmevesi parantaa). Superaktiivista.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Reissailu on kivaa

Melko vaiherikas viikko takana, maanantaina lähdin extempore-reissulle vaihtareiden kanssa, he olivat vuokranneet auton jossa oli tilaa minullekin. Päämääränä oli Vatnsnessin vuono, jossa hylkeet majailee.
Rantamaisemaa

Tuossa voisi olla yksi hylje (olisin ollut niin onnellinen),
mutta tuonne pääsee ehkä myöhemminkin niitä bongailemaan
Sää oli todellinen "window weather" -näyttää lämpimältä ja aurinkoiselta mutta kun astut autosta ulos huomaat olevasi keskellä hirmumyrskyä. Se tuuli oli jotain maailman kauheinta, myötätuuleen pomppi leijuen ilmassa ja vastatuuleen silmät vuoti ja tuntui, ettei koskaan pääse perille. Joidenkin tietojen mukaan tuulen nopeus oli 24m/s. Hylkeet loistivat poissaoloaan, ja vastatuuleen hoipertaessa tunsi elämän loppuvan. Maisemat oli tosin kauniita, autosta katseltaessa.

A rainbow!

Ajelimme Kolugljufur-vesiputoukselle, joka todella veti vertoja Godafossille. Virtaavan veden katseleminen on jotain niin rauhoittavaa ja jännittävää yhtäaikaa. Elämä on juuri siinä hetkessä.

Oli kivaa kun pääsi niin lähellä ja kuvia sai monesta suunnasta


Iloinen turisti

Yksi vaikea nimi muiden joukossa. Pikkuhiljaa alkaa osaamaan lausua näitä,
mutta yleensä ekalla yrittämällä minua ei ymmärretä
Tytöt alkoi olla kärttysiä ja nälkäisiä, mutta minä ja kuskimme lähdimme kiertelemään vesiputouksen kanjoneilla. Yritin hypätä puron yli ja kaaduin laskeutuessa (keskityin ehkä liikaa yli pääsemiseen), sekä kuorrutin kenkäni toisessa purossa kauniin ruskeaksi, jotenkin kuvittelin jään kestävän, mutta hups ei. Varpaat ei onneksi kastuneet. :D
Oli todella kaunis paikka
Seuraavana paikkana oli huoltsikka -kasvispita ja ranskalaisia. Kello läheni jo seitsemää, ja halusimme vielä uimaan, Hofsosin uimala oli menossa kiinni, joten halusimme ottaa selvää Grettislaugin kuumasta lähteestä. Vihdoin pääsin lojumaan kuumaan lähteeseen, jonka lämpötila oli kieltämättä alhaisempi kuin monissa uimaloiden altaissa. Saimme vaihdettua vaatteet sisätiloissa, ja tähdet alkoivat tuikkimaan kun kastoimme varpaamme altaaseen. Olo oli jotain uskomatonta. Altaan pohjasta löytyi kuumia kohtia, ja pieniä kuplia pulpahteli pintaan siellä täällä, bubbles bubbles! :)

Grettislaug! Loved it!
Tiistaina päätin olla superaktiivinen työntekijä, ja sainkin monta asiaa hoidettua. Hattutyöpajalla on nyt aikataulu (pääsiäisen jälkeen), muutama innokas on ilmoittautunut, sekä yritän kääntää Rosenborgin nettisivut englanniksi, google translater on uusi ystäväni (myös facebook-statusten kääntäjänä).

Loppuviikolla keskityin villapaidan tekoon, ja nyt voin ylpeästi ilmoittaa sen olevan valmis! Lämpimin ikinä omistavani vaate, en suostu käyttämään enää mitään muita villapaitoja. Ja se on mielestäni todella kauniskin.

Tuossa puuttuu vielä nappirivi,
mutta nyt sekin on jo tehty (se virkattiin)
Pääsiäisenä lähden vaihtareiden kanssa West fjordsiin jokavuotisille pääsiäisfestareille, ja siellä villapaitani pääsee tositoimiin. Kaikki kenelle olen festareille menosta puhunut on kehunut tapahtumaa. Itse festari on täysin ilmainen, maksamme ainoastaan kyydeistä (vuokraamme auton) ja majoituksesta. Festareilla esiintyy koko tapahtuman perustaja, Mugison, ja muutamia muita kovin mukavalta kuulostavia bändejä. Pitäisi perehtyä vielä hieman paremmin. Mutta superkivaa tulee olemaan varmasti. Pääsiäinen on islanniksi paska, joten jo sen takia pääsiäisaika on todella hauskaa.

Epäilyttävä jogurtti :D
Perjantaina lähdettiin työkavereiden kanssa "mökille" Siglufjörduriin, joka olikin huoneisto tehtaalta näyttävältä rakennuksessa. Kävimme hienosti syömässä; perunamuusia, suolakalaa, kasviksia, sekä jälkiruuaksi jätsiä. Oli todella hyvää. Ennen ruokaa saimme pääsiäismunat (paskaegg), jonka sisällä oli lelun sijasta mietelause islanniksi, minun meni: Mild er móður hjarta eli suurinpiirtein: Lempeys on äidin sydän.

Hienona syömässä
Oli hieno ja täyttävä annos
Siglufjördurin kirkko, kevät tulee
-pajunkissoja on jokapaikassa, täällä niitä käytetään talojen pensasaitoina
Loppuilta ja yökin meni pelatessa warewolf-korttipeliä englanniksi. Välillä tosin jouduin huutelemaan "in english" pelaajien joutuessa juonien pauloihin. Loppujenlopuksi rupesin osaamaan lukea pelaajia, ja tein pari mielestäni todella ovelaa temppua. Viini virtasi ja hauskaa oli, nukkumaan pääsin kahdeksan aikaan aamulla, joten tämä lauantai on mennyt aikalailla palautuessa.

Siglufjördurin kalastajakaupunki
Huomenna Rosenborgilla jatkuu Primadagar -tanssitapahtuma, aion mennä "body awereness" -tunnille, sitten ehkä vähän uimaan ja illasta minulle tulee vieraita Reykjavikista (Hanna & Mirjami). He tulevat tutustumaan Akureyriin ja harjoittelupaikkaani. Mukavaa.

Iltaisin on ollut paljon revontulia, vihdoin sain napattua niistä kuviakin!